Askartelun ihmeelliseen maailmaan paneutumista ja sieltä tekemieni löytöjen jakamista

tiistai 23. huhtikuuta 2013

Origami-kurki

Oikein mukavaa kevättä kaikille!

Itse olen tässä viime aikoina tehnyt paljon origameja, erityisesti kurkia. Ajattelin jakaa taitteluohjeen. Kurjet ovat helppoja tehdä ja niistä saa kivoja koristeita ties minne. Paperina voi käyttää melkein mitä vain, mutta kannattaa ottaa huomioon paperin paksuus ja kuinka ison kurjen haluaa tehdä.

 Valitse haluamasi paperi. Varmista, että se on täysin neliön mallinen.
 Aseta haluttu puoli alaspäin.
 Taita nurkat vastakkaisiin nurkkiin ja reunat vastakkaisiin reunoihin, jotta saat kuvassa näkyvät taitteet.
 Taita kuvan mukaisesti taitetatta avuksi käyttäen.
 Pidä äsken tehty taitos paikoillaan ja taita paperi vinoon menevän taitteen kautta. Tulee pieni "kuppi"
 Pidä tehdyt taitteet paikoillaan ja taita paperiäsken taitetun paperin päälle. 
 Taita tavallaan ulkopuolelle jäänyt kolmio neliön sisälle.
 Saat neliön, jonka sisällä paperit menevät haitarimaisesti.
Pidä avoin pää itseesi päin. Taita avoimet reunat keskitaitetta vasten yksi kerrallaan. Tee tämä kaikille avoimille reunoille molemmin puolin työtä.
 Taiteltuna työ näyttää tältä.
 Avaa viimeisimmät taitteet.
 Äsken tehtyjen taitteiden avulla työnnä paperin reuna työn sillä. Reunan pitäisi myötäillä keskilinjaa.
 Tee taitos kaikille reunoille.
 Nyt työ näyttää tältä.
 Nosta "siivet" ylös. Alas pitäisi jäädä rako, kuten kuvassa näkyy.
 Taita reuna keskelle.
 Tee tämä kaikille reunoille ja työstä pitäisi tulla tämän näköinen.
 Pidä äsken tehtyjä taitoksia paikallaan ja varovasti avaa työn sivu.
 Avaa työn sivu niin, että saat nostettua alhaalla olevan osan ylös.
 Taita sivu takaisin kiinni ja varmista, että pyrstöstä tulee terävä.
 Tee sama toiselle puolelle.
Taita terävä pää pääksi avaamalla, kääntämällä ja sulkemalla taitos.
 Avaa vielä siivet taittamalla ne alaspäin.
Origami-kurki on valmis!