Askartelun ihmeelliseen maailmaan paneutumista ja sieltä tekemieni löytöjen jakamista

keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Paperilaatikko

Tätä paperilaatikkoa voisi melkein kutsua myös origamilaatikoksi, mutta tässä laatikossa käytetään saksia, joita ei origameissa käytetä. Laatikosta on useita versioita. Tässä esittelen nyt yhden, joka on helppo tehdä esimerkiksi lasten tai vanhemman väen kanssa. Myös nuoret ja aikuiset pitävät tästä. Yksi laatikko tulee kasaan nopeasti ja muutaman laatikon jälkeen ohjeet on helppo muistaa jo ulkoa.

Paperiksi soveltuu tavallinen piirrustuspaperi, mutta esimerkiksi kierrätyspaperitkin ovat loistava vaihtoehto. Jäykemmästä paperista on helpompi tehdä isompia ja ohuemmasta paperista pienempiä. Näihin ohjeisiin olen piirtänyt missä taitokset, leikkuukohdat ja keskipiste on, jotta ohjeet olisi helpompi hahmottaa.

Valitse mieluisa paperi

Taita paperin lyhyempi reuna pidemmän reunan suuntaisesti ja paina taitos

Leikkaa ylimääräiset osat pois

Kun avaat taitoksen, sinulla pitäisi olla neliö ja taitos joka menee nurkasta nurkkaan


Taita paperi laittamalla äskeisen taitoksen nurkat vastakkain

Nyt paperissa pitäisi olla risteävät taitokset


Ota yksi nurkista ja taita se keskelle

Ota äsken taitoksessa syntynyt reuna ja taita se menemään keskiviivan kanssa kohdikkain. Nurkka jää taitoksen alle. Se saattaa yrittää karata keskipisteestä, mutta yritä pitää se siellä.

Avaa taitokset ja niiden kuuluisi näytää tuolta. Tee sama nyt kaikille muillekin nurkille

Kun kaikki taitokset ovat auki, paperilla pitäisi olla ruudukko


Leikkaa paperiin neljä viivaa kuvan osoittamalla tavalla, eli kahden ruudun verran neljästä kohtaa. Huomaa, että viivat ovat vain kahden vastakkaisten nurkkien vieressä.


Nyt meillä on kaavat tehty ja voimme alkaa kokoamaan laatikkoamme



Taita kuvan osoittama nurkka keskelle

Ota reunassa oleva pieni kolmio ja taita se viivaa pitkin

Taita kolmio piiloon taittamalla yhden ruudun verran keskemmälle


Tee äskeinen kolmio-ruutu-taittelu kaikille osioille

Nosta seinät pystyyn. Voit antaa taitosten auteta, jos ne ovat auetakseen. Voit jo nähdä kuinka laatikko alkaa muodostua


Aseta seinät jo hieman kohdilleen ja nosta ulkopuolella oleva kappale


Paina kappale alaspäin


Tee sama toiselle puolelle


Painele kaikki reunat tiiviisti pohjalla. Jos paperi ei meinaa pysyä pohjalla vaan nurkat yrittävät pomppia ylös päin, nurkkiin voi laittaa hieman liimaa tai palan teippiä nurkkien alapuolelle ja painaa ne pohjaan.

Laatikko on nyt valmis!

Laatikkoon voi tehdä myös vastakappaleen tekemällä samanlaisen helposti muuttamalla paperinkokoa alussa. Kun paperi on pienempi tai isompi, on myös rasiakin hieman erikokoinen


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti